perjantai 19. heinäkuuta 2013

Coleslaw ja muut lisukkeet

Hei, tällä blogilla on 40 seuraajaa! Blogilistan ja Bloglovinin kautta vielä jokunen lisää. Kiitos ja kumarrus kaikille, jotka jotain kautta olette mukana!

Laitankin nämä edellisessä postauksessa lupaamani lisukkeet nyt heti, ettei unohdu. Spelttisämpylöiden ja revityn bbq-possun kanssa tarjoiltiin siis coleslaw-salaattia, tuplahernesalaattia ja grillattuja varhaisperunoita.

Olen tehnyt coleslaw-salaattia ennenkin monellakin eri ohjeella ja välillä ilman ohjettakin, mutta tästä tuli mielestäni niin hyvää, että ohje saa keittiöstäni pysyväispaikan.


Coleslaw

1 pieni varhaiskaali
2 porkkanaa
1 dl cashewpähkinöitä

Majoneesikastike:
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
1 dl ranskankermaa
1 dl majoneesia (Hellmann's on mielestäni hyvää, toki voit myös tehdä itse)
1 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl sitruunamehua
1/2 tl sormisuolaa
mustapippuria myllystä.

Raasta kaali ja porkkanat tai suikaloi ne veitsellä. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Yhdistä kastike sekä porkkana- ja kaalisuikaleet kulhossa. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti.

Paahda pähkinät kuivassa paistinpannussa kevyesti. Koristele valmis coleslaw-salaatti pähkinöillä. (Koristelut muuten puuttuvat ylläolevasta kuvasta, jos joku tarkkasilmäinen ihmettelee.)


Tuplahernesalaatti

2 dl herneitä
200 g litteitä herneenpalkoja
1 rkl oliivioljyä
200 g vuohenjuustoa
pieni nippu oreganoa tai ruukku rucolaa

Kesäsipulikastke:
1 kesäsipuli varsineen
1 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
1/2 tl sormisuolaa
1/2 tl mustapippuria

Tee ensin kastike. Hienonna sipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita kastike jääkaappiin tekeytymään.

Keitä herneitä ja herneenpalkoja vähässä suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Valuta keitinvesi pois ja huuhtele herneet kylmällä vedellä. Tämän voit tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua.

Ennen tarjoilua paista herneet öljyssä muurikalla tai paistinpannulla nopeasti. Laita kulhoon. Murenna tai paloittele joukkoon vuohenjuusto. Lisää oregano tai rucola. Valuta päälle kastike. Koristele halutessasi oreganonkukilla.


Grillatut varhaisperunat

keitettyjä varhaisperunoita
oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
(hienonnettua ruohosipulia)

Puolita tai lohko kylmät keitetyt perunat. Paista ne lämpimiksi grillissä tai paistinpannulla. Laita perunat kulhoon. Valuta päälle oliiviöljyä ja mausta.

Kaikki ohjeet Glorian ruoka & viini 4/2013.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Spelttihampurilaissämpylöiden täytteeksi revittyä bbq-possua

Meillä oli kunnia tiistaina, melkein kolme ja puoli vuotta muuton jälkeen, vastaanottaa vielä yhdet tuparivieraat :). Merkkitapausta juhlistettiin ruoalla. Ja ehkä muutamalla pullolla viiniä.

Yllättäen tein taas revittyä possua. Sanoinkin vieraille, että siinä on vaikea epäonnistua. Tosin armas mieheni kyllä kävi edellisenä päivänä kesken possun keittelyn kääntämässä avuliaasti levyn pois päältä... Tunnin kuluttua onneksi muisti, että ai niin, se levy oli ehkä päällä ihan syystä, joten isoa vahinkoa ei ehtinyt syntymään :).



Revitty bbq-possu

1 - 1,5 kg porsaanniskaa/kassleria

Haudutusliemi:
vettä
1/2 dl soijaa
1 rkl suolaa
1 rkl savupaprikajauhetta
1 rkl savuaromia (liquid smoke)
1 tl mustapippuria

Laita porsaanniska kattilaan. Kaada päälle vettä niin paljon, että liha peittyy. Lisää sekaan haudutusliemen ainekset ja laita kattila levylle. Anna lihan kiehua haudutusliemessä hiljalleen niin kauan, että sisälämpö ylittää 90 astetta. Meillä tähän meni noin 5 tuntia.

Valmista bbq-kastike. Anna lihan jäähtyä hieman ja revi se paloiksi kahden haarukan avulla.

Bbq-kastike

1 sipuli
2 rkl öljyä
1 pieni vihreä chili
400 g tomaattimurskaa
1 dl possun haudutuslientä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl punaviinietikkaa
1/2 dl tummaa siirappia
1 limetin mehu
1 tl suolaa
1 tl savuaromia
mustapippuria

Hienonna sipuli ja kuullota sitä öljyssä pannulla muutama minuutti. Hienonna chili ja lisää se pannulle. Lisää pannulle muutkin kastikeainekset. Anna kastikkeen kiehua tunti ja sekoittele välillä. (Halutessasi voit ajaa valmiin kastikkeen sileäksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.)

Sekoita bbq-kastike huolellisesti revityn porsaanlihan sekaan uunivuoassa. Peitä vuoka foliolla ja lämmitä lihaa 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia ennen tarjoilua.

Bbq-kastikkeen ohje hieman muokattu Mondon Ruoka & Matka -lehdestä 1/2013.



Spelttisämpylät (10 pientä tai 6 isoa)

2 1/2 dl vettä
35 g tuorehiivaa
25 g voita
1 tl sokeria
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl puolikarkeita spelttijauhoja

Siirappivesi
3 rkl siirappia
1 rkl vettä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sulata voi. Lisää voi, sokeri ja suola kulhoon. Alusta jauhot vähitellen taikinaan. Vaivaa taikinaa joko yleiskoneella 10 minuuttia tai käsin 20 minuuttia. Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa ainakin 30 minuuttia.

Jaa taikina 10 tai 6 osaan riippuen siitä, haluatko isoja vai pieniä sämpylöitä. Muotoile sämpylät pitkulaisiksi hodarisämpylöiksi tai pyöreiksi hampurilaissämpylöiksi jauhotetulla leivinpöydällä. Nosta sämpylät leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Anna sämpylöiden kohota liinan alla vielä 20 minuuttia.

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sekoita siirapista ja vedestä seos. Voitele sämpylöiden pinta siirappivedellä. Paista sämpylöitä uunissa noin 10 minuuttia.

Mikäli käytät sämpylät heti, halkaise ne vielä lämpiminä ja täytä revityllä bbq-possulla ja coleslaw-salaatilla. Halutessasi voit sipaista sämpylänpuolikkaiden pintaan vähän dijon-sinappia. Voit myös tehdä sämpylät etukäteen valmiiksi ja antaa niiden jäähtyä. Halkaise sämpylät ja lämmitä puolikkaita uunissa ennen tarjoilua.

Spelttisämpylöiden ohje Glorian ruoka & viini -lehdestä 4/2013.

--

Coleslaw-salaatin ja sämpylöiden lisukkeena tarjoiltujen tuplahernesalaatin ja grillattujen varhaisperunoiden ohjeet postaan jossain vaiheessa myöhemmin.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hevoshullu, paino sanalla hullu

Ensimmäinen lomaviikko on sujunut aivan loistavasti. Tosin en ole ehtinyt tekemään mitään rästissä olleita kotitöitä tai oikeastaan mitään muutakaan, sillä olen ollut viime lauantaista lähtien joka päivä tallilla. Ehkä siksi juuri on ollutkin niin kivaa.

Olin maanantaista torstaihin aikuisten islanninhevosleirillä. Viime vuonna osallistuin samalle leirille, ja nyt oli päästävä uudestaan. Meillä oli aivan mahtavaa: maastoiltiin, mentiin kentällä ilman satulaa ja satulan kanssa, tehtiin maastakäsin harjoituksia ja ylipäätään puuhailtiin hevosten kanssa neljä päivää. Seurakin oli upeaa, joten perjantaina oli kyllä vähän orpo oli ilman leiriporukkaa ja issikoita.

 Tässä ollaan kahvitauolla. Kuva: Katja Lehtinen

Keskittynyttä tuijotusta. Allekirjoittanut seisoo vasemmalla juurikin kuvan ulkopuolella pullan ja kahvin kanssa :). Kuva: Katja Lehtinen

Uusi hevosrakkauteni Fifill (ja joku hikipää nojailemassa sen selkään). Miten mahtava polle. Tuon kun saisi omaksi. Kuva: Pihla Keronen

Köpi on suloinen myös. Kuva: Katja Lehtinen

Jalustimiensäätötauko. Joku uhkarohkea kaivoi heti kameran esiin :). Kuva: Katja Lehtinen

Issikkaleirin lisäksi olen tietysti viihtynyt Loru-kesäheppani kanssa. (Olin sitten ihan hirveä itsekriittinen näiden seuraavien kuvien suhteen, mutta menköön nyt. Loru näyttää ainakin söpöltä.) Ollaan päästy kokeilemaan mm. working equitationia kaverini ohjauksessa. Eilen mentiin aikas hienosti laukassa yhtä suunnanmuutostehtävää, mikä vielä vähän aikaa sitten tuntui ihan supervaikealta. Tänään hömpsöteltiin ilman satulaa...

Kuva: Elina Kytölä

Kuva: Elina Kytölä

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Pikakorvikset, loma ja kesähevonen


Kaapissa pitäisi olla aina korvistarvikkeita, sillä koskaan ei voi tietää, milloin törmää sopivaan materiaaliin. Kuten vaikka katkenneeseen kaulaketjuun, joka muutti tässä yksi ilta noin viidessä minuutisssa muotoaan korviksiksi. Korviksista tuli kivan simppelit, mutta vähän jo pohdin, että mitä muuta noiden ketjujen lisäksi tuohon renkaaseen voisi pujottaa... Ehkä jotain värikästä? Oivallusta odotellessa :).

Se olisi niin kuin loma nyt. Olipa taas yhtä omituinen ja mahtava tunne laittaa työhuoneen ovi kiinni ja ajatella, että vasta viiden viikon päästä seuraavan kerran. Nopeastihan loma aina menee, mutta nyt vielä voin elää siinä harhaluulossa, että viisi viikkoa on pieni ikuisuus :).

Tänään ei päässyt ratsastamaan, kun ukkosti, mutta onneksi huomenna ja sunnuntaina varmaankin pääsee. Minulta kyseltiin jo eilen, että missä viipyy kuva kesähepasta. Siispä tässä olkaa hyvä: puolikas vuokrahevoseni Loru.


torstai 4. heinäkuuta 2013

Chilihampurilaiset

Jos minulla olisi lomakampa, siinä olisi enää yksi piikki :).

Ennen juhannusta työpaikan kahvipöydän lehtikasasta silmiin osui Valion mainoksessa ollut chilihampurilaisten ohje. Juhannuksena näitä sitten heti grillailtiin, ja chilituorejuusto sopi kyllä hampurilaisiin tosi hyvin.

Hampurilaista kasatessani tein vain sellaisen pikkuvirheen, että kokosin koko hommelin kannen päälle, joten tuo kaunis pohjapala jäi sitten ylimmäiseksi... Bloggaajan painajainen :).


Alkuperäisessä ohjeessa oli tehty korianterikastike, mutta mökin lähikaupasta ei löytynyt korianteria, joten maustoin kastikkeen ruohosipulilla ja valkosipulilla. Työkaveri oli tehnyt tuon korianterikastikkeen ja kehui, että sekin oli ollut hyvää, joten jätän valinnan teille ja laitan tähän molemmat vaihtoehdot.

Chilihampurilaiset (4 kpl)

4 hampurilaissämpylää
100 g Valio Mustapekka makea chili -tuorejuustoa
1 tomaatti
1 pieni punasipuli
4 jäävuorisalaatinlehteä
(lisäksi halutessasi: juustoa, barbeque-kastiketta, ketsuppia, sinappia...)

Kastikevaihtoehto 1

1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna

Kastikevaihtoehto 2

1 dl turkkilaista jogurttia
reilu nippu ruohosipulia hienonnettuna
1/2 valkosipuli pilkottuna pieneksi
ripaus suolaa

Hampurilaispihvit

500 g naudanjauhelihaa
1 kananmuna
2 rkl korppujauhoja
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Valmistele hampurilaisen täytteet. Leikkaa chilituorejuusto neljäksi kiekoksi. Viipaloi tomaatti. Kuori ja viipaloi punasipuli ohuiksi renkaiksi. Revi salaatinlehdet hieman pienemmiksi.

Sekoita kastikkeen aineet ja laita kastike jääkaappiin tekeytymään.

Yhdistä hampurilaispihvin raaka-aineet kulhossa ja sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile neljäksi pihviksi ja paista ne grillissä tai paistinpannulla molemmin puolin. Pihveistä kannattaa tehdä halkaisijaltaan vähän haluttua isompia, sillä ne kuitenkin vetäytyvät hieman kypsyessään. Pihvin voi halutessaan jättää sisältä hieman punertavaksi.

Paahda myös hampurilaissämpylöiden puoliskoja molemmin puolin niin, että ne lämpenevät. Nosta juustokiekot kuumien pihvien päälle. Kokoa hampurilaissämpylöiden väliin pihvit, kasvikset ja jogurttikastiketta. Tarjoa esimerkiksi coleslaw-salaatin tai ranskalaisten kanssa. Nauti heti.

Ohje: Valio
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...